MIXEISSÄ TAPAHTUU!

touko 12, 2022 | Yleinen

Mixeissä on vuosien aikana nähty monet bileet ja haluamme jatkossakin tarjota erilaisia bileitä ja tapahtumia erilaisille ihmisille sateenkaaren alla. Mixei on turvallisten bileiden koti.

Nightclub Mixein varsinainen ylpeys on meidän tanssilattia joka on auki viikonloppuisin perjantai ja lauantai iltoina. Dj soittaa illan tunnelman tai teeman mukaan musiikkia ja häneltä saa ja pitää myös käydä toivomassa biisejä! Meillä on vaihtuvia esiintyjiä ja teemailtoja joten kannattaa seurata somea ja tätä sivua nähdäksesi mitä on tulossa.

Pidämme noin kolmesti vuodessa valtavan suosion keränneet sinkkubileet. Edelliset olivat huhtikuussa ja seuraavat tulevat loppukesästä.

Olemme viikolla auki keskiviikkona, silloin avaamme klo 18 ja klo 19 alkaa musabingo! Bingossa soitetaan kunkin kierroksen teeman mukaista musiikkia ja bingolapulta pitää bongata oikea artisti. Mukaasi bingoon tarvitset vain älypuhelimen. Bingopalkintoina on monenmoista pientä kivaa ja kunkin kierroksen pääpalkintona 20€ lahjakortti k-markettiin! Vaikka bingo ei osuisi omalle kohdalle saat silti nauttia musiikista ja tunnelmasta!

Musabingon jälkeen meillä on karaåke joka jatkuu loppuillan, meillä on valikoimassa tuhansia kotimaisia ja ulkomaisia kappaleita joten kullekin löytyy jotain laulettavaa. Lounge roomissa löytyy myös lautapelejä. Koko keskiviikon meillä on Gay Hours hinnat hanajuomissa ja ilmainen sisäänpääsy.

Mixeissä on mahdollista päästä kanta-asiakkaaksi jolla saat vip kortin. Sillä saat alennuksen sisäänpääsy hinnasta sekä pääset juomaan vip-tarjouksessa olevia juomia. Vip kortin saa kysymällä henkilökunnalta joka oman harkinnan mukaan jakaa niitä.

Viimeisimmät julkaisut