Mixein historia
Mixei on suomen vanhin yhä toiminnassa oleva sateenkaari yökerho ja yli 30 vuoden jälkeen toimimme samalla nimellä ja samoille tavoitteilla kuin alusta asti; haluamme tarjota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille oman ja turvallisen kohtaamis- ja juhlapaikan.
Mixei on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva sateenkaari yökerho. Mixei on toiminut samalla nimellä alusta alkaen tähän päivään ja tavoitteena on saada olla Tampereen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille oma turvallinen yökerho pitkälle tulevaisuuteen.
Nightclub Mixei avasi ovensa ensi kerran tammikuussa 1990, Mixein ensimmäinen taival koettiin melko pienissä tiloissa Otavalankadulla jossa nähtiin monet bileet ja tunnelma oli usein hyvinkin tiivis. Samoissa tiloissa toimii nykyisin Nordic Gastropub.
Vuonna 2004 Mixein omistus siirtyi silloiselta Tampereen Setalta uudelle yksityiselle omistajalle joka muutti Mixein nykyisiin tiloihin Itsenäisyydenkadulle. Uudet tilat ovat kahdessa tasossa jossa saatiin yläkertaan rauhallisempi seurustelu alue kun alakerrassa on tanssilattia. Mixein muutto uusiin tiloihin oli iso tapahtuma ja avajaisiltana nähtiin jonot jotka jatkuivat pitkälle seuraavaan kortteliin kohti rautatietunnelia.
Aikaisin vuonna 2016 mixei siirtyi jälleen uudelle omistajalle jonka aikana mixeissä nähtiin isoja nimiä esiintymässä kuten Eini ja Saara Aalto ja aloitettiin mixein päivittäminen. 2020 tammikuussa Mixeissä järjestettiin suuret 30 vuotis syntymäpäivät jossa saatiin niin kakkua kuin artisteja asiakkaiden nautittavaksi. Koronavuodet korostivat asiakkaille ja yhteisölle Mixein kaltaisen paikan tärkeyttä kun ihmisiltä puuttui sulkujen aikana se tuttu paikka jossa kohdata turvallisesti ja tehdä uusia tuttavuuksia.
Vuonna 2022 Mixein omistus siirtyi Väinölle ja Jonille ja tulevaisuuden tavoitteeksi on asetettu korostaa entisestään Mixein roolia ei vain seksuaali vaan myös sukupuolivähemmistöjen kohtaamispaikkana. Toimimme edelleen hyvässä yhteistyössä Sinuiksi Ry:n kanssa (entinen Tampereen Seta) ja haluamme olla paikka johonka kaikki sateenkarevat ihmiset ja heidän ystävät pirkanmaalta osaa ja tietää tulla.